Tämä juttu Ombrellinosta ilmestyi Kauppalehdessä 11.12.2009

Puulelu pitää pintansa

Sunnuntai 13.12.2009 klo 09:05

 
KUVA: MEERI UTTI/KL

Paola Rydman

Paola Rydman

Muotilelut tulevat ja menevät, mutta puu on lähes ikuista. Perinteikkään lahjakaupan Ombrellinon uusi vetäjä Paola Rydman haluaa myydä lahjoja, jotka kestävät sukupolvelta toiselle.

Olet hiljattain astunut äitisi vuonna 1978 perustaman Ombrellinon kauppiaaksi. Mikä veti uralle?

– Olen kasvanut tähän. Olin ensimmäisen kerran alan messuilla 13-vuotiaana. Minulle tulee hyvä mieli, kun asiakas saa tuotteen, joka miellyttää häntä. Lisäksi tuotteet ovat kauniita ja ihania. Niiden parissa työskentely tuottaa iloa.

Mikä itse saamasi lelu on jäänyt mieleen?

– Corolle-nukke, jolla tyttäreni leikkii nykyään. Sen kauniit kasvot viehättivät. Lisäksi sain vanhanaikaiset isorattaiset nukenrattaat. Kuljin ympäri kotia ja olin oikein ylpeä äiti.

Miten joulukauppa on lähtenyt käyntiin?

– Hyvin. Viime lokakuusta aina kesään saakka oli hiljaisempaa kuin aikaisempina vuosina. Nyt kauppaa taas tehdään. Odotamme, että pääsemme vähintään viime vuoden myyntiin. Asiakkaat haluavat ostaa kestäviä ja laadukkaita tuotteita. Lama ei osu myöskään kaikkiin ihmisiin.

Mitkä ovat joulunajan hittituotteita?

– Puiset tuotteet, jotka liittyvät koti- ja kauppaleikkeihin. Tällaisia ovat muun muassa puiset kassakoneet, keittiökalusteet ja hedelmät.

Mikä puussa kiehtoo?

– Puu on materiaalina ihana, joka myös kestää. Minulla itselläni on niitä leluja jäljellä, joita äitini on aikoinaan antanut.

Pitääkö lelun viihdyttää vai kehittää?

– Sekä että. On paljon leluja, jotka on suunnattu esimerkiksi 4-vuotiaille, mutta joilla myös pienemmät leikkivät ja tutkivat maailmaa niiden avulla. Hyvä lelu on turvallinen, laadukas, kestävä ja kaunis.

Millainen on puulelun tulevaisuus?

– Valoisa. Puuleluilla leikkivät yleensä alle kouluikäiset lapset. Näin ne eivät kilpaile esimerkiksi tietokone- ja konsolipelien kanssa, joiden kohderyhmänä ovat isommat lapset. Lisäksi puuleluja voi käyttää sisustuselementteinä: ne ovat kauniita hyllyillä.

Ombrellino pyörittää myös nettikauppaa. Mikä on sen merkitys?

– Se on markkinointiviestintäkanava, jolla palvelemme asiakkaita, jotka eivät asu Helsingissä. Marras-joulukuussa nettikaupan myynti on lähtenyt hyvin käyntiin. Olemme olleet siihen hyvin tyytyväisiä.

Toivooko kauppias ikuista joulua?

– Myynnillisesti kyllä. Toisaalta laadukkaita leluja voi ostaa muulloinkin.

Kyösti Jurvelin


kyosti.jurvelin@kauppalehti.fi


+358 10665 101