Ombrellino perustettiin 1978, jolloin Ombrellinon perustajan Maija Rydmanin tytär Paola oli vuoden, ja Martina syntyi vuoden kuluttua. Tytöt ja Ombrellino kasvoivat yhdessä, ja tavaravalikoimat kehittyivät Maijan ja hänen ystäviensä tyttärien kanssa käsi kädessä.  Paola ja Martina muistelevat usein sitä jouluaaton aukioloaikaa, jonka he viettivät myyntitiskin takana lattialla toivoen, ettei kukaan tulisi ostamaan mitään.

Aivan alussa myynnissä olivat Sevin ihanat puulelut, sitten tulivat Petit Jour'in Pikku Prinssi, Maisa, Babar ja monet muut tuotteet. Myös Ranskan Jurassa sijaitseva Vilac, jonka leluja sanotaan puulelujen Ferrareiksi, tulivat mukaan Ombrellinon toimintaan varhaisessa vaiheessa. Monet muistavat niiltä vuosilta myös Naj-Olearin kankaat sekä laadukkaat Irlantilaiset huovat.

Sittemmin Ombrellinosta sai Barbapapa-tuotteita, Pylonesin lamppuja, hiustenkuivaimia, leivänpaahtimia sekä paljon muuta värikästä ja iloista. Edelleen laajasti edustettuina olevat Tintin T-paidat, julisteet, raketit, Milou ja muut tuotteet ovat aina olleet kaikenikäisten poikien suosiossa.

On ilo kertoa, että Ombrellino on ollut monelle myymälleen merkille ensimmäinen suomalainen myyntipiste. Olemme onnistuneet löytämään tuotteita, jotka kutkuttavat paitsi silmiä, myös sielua. Olimme ensimmäinen kotimainen ranskalaisen Bensimonin jälleenmyyjä, ja tänäkin päivänä niin House Caset kuin laukut ovat osa sisustuslinjaamme. Esittelimme kotimaisille kuluttajille ja lehdistölle ensimmäisenä myös See Conceptin, Sophie la girafen, Lifefactoryn, muutamia mainitaksemme...

Avasimme aikoinaan blogin, sen jälkeen ikiomat kotisivut sekä verkkokaupan vuonna 2009, jotta muutkin kuin helsinkiläiset pääsivät nauttimaan tuotteistamme.
Tänään olemme myös Facebookissa, Twitterissä sekä Instagramissa (Ombrellinoshop).

Vuonna 2015 Ombrellinon täyttäessä 37 vuotta, jatkoi Ombrellinon ja Rydman Trading Oy:n toimintaa suomalainen perheyritys, Big Small Company Oy, jonka lähes kaikkien tuotteiden ensimmäinen jälleenmyyjä Ombrellino aikoinaan oli. Ympyrä on selvästikin sulkeutunut. Maija ja Paola ovat iloisia, että ovat saaneet toiminnalleen samanhenkisen jatkajan: Jonna ja Samuli Jalkanen jakavat ja kunnoittavat samoja arvoja: kauneutta, laatua sekä turvallisuutta. Ombrellinon tuotteet ovat Jalkasille tuttuja paitsi lukuisilta myymälävierailuilta, myös poikiensa huoneista: seiniltä katsovat  pehmoeläinpäät, unihetkiin tunnelmaa antavat pupu- ja oravalamput. Eivätkä mitkään pehmolelut ole niin upeita kuin Ombrellinosta saatavat.

Tänä vuonna 2016 avaa Ombrellino 38-vuotista taivaltaan kunnoittaakseen toisen myymälänsä. Pikkiriikkinen erikoismyymälä rakennettaan Ouluun, Kauppakeskus Valkean kolmanteen kerrokseen, Jonnan synnyinkaupunkiin.
Kaupungin keskusta ja tiedostavat, modernit vanhemmat sekä perinteikkäät, laatua arvostavat isovanhemmat kaipaavat kauniita onnittelukortteja, ekologisia vauvatarvikkeita, veikeitä lastenhuoneen koristeita sekä laadukkaita, yksilöllisiä lahjoja.

Haluamme uskoa, että suomalainen lelujen ja lifestylen palveleva erikoismyymälä voi edelleen hyvin.
Myös henkisenä levähdyspaikkana, jossa ei ole kiire mihinkään, ja niin pienet kuin suuret vierailijat saavat aistia paitsi lapsuuden kauneutta, iloa ja riemua, myös viimeisteltyä laatua ja upeaa designia. 
Uskomme, että meiltä hankitut ostokset tuottavat hyvää mieltä.

Palvelemme sinua ilolla.
Valitsemme halutessasi puolestasi pidetyimmät lahjat, sekä paketoimme ja pakkaamme ne kauniisti.

Sydämellisesti tervetuloa Pohjoisesplanadille - ja 22.9.2016 alkaen myös Oulun Ombrellinoon! 


Parhain terveisin,

Maija & Paola Rydman
Jonna & Samuli Jalkanen

 

Kehitämme toimintaa jatkuvasti. Mikäli haluat lähettää meille toiveita tai antaa palautetta,
lähetä sähköpostia ombrellino(at)ombrellino.fi tai jätä viesti sosiaalisessa mediassa, linkit näet sivustomme oikeassa ylälaidassa.

 

© 2015 Ombrellino.